799778.jpg

Tälläisen kehittelin tuossa lauantai aamuna äitin luokse viemisiksi, kiitoksena äitille ja Sepolle kun ne oli käyny meille hienot vauvan vaunut ostamassa, musta-hopeat Emmaljungat, Samin McLarenit. Edellisenä iltana luin juuri Maku lehdestä noista syötävistä kukista, niin kävin sitten vähän ruusupenkkiä rokottamassa, jotenkin tykkään että ulkonäkö on niin luonollinen kun kyseessä on oikea kukka eikä marsipaani, ja kakun nimeksi sopiikin hyvin Ruususen kakku, sillä kummipoikani Samu ja isä Juhis sillä nimellä minua kutsuvat. Kysessä on siis liivatteella hyydytetty juustokakku.

Pohja:

1 pötkö Domino keksiä

n. 200g Digestive keksiä

3rkl vettä

Täyte.

1prk Flora vaahtoutuvaa vanillaa

1pkt maustamatonta tuorejuustoa (200g) (käytän Lidl Creme Goldessaa, se on edullinen ja hyvä 99c rasia)

1 Pandan valkosuklaa levy

3dl lakkoja

1dl sokeria

3 rkl lakkalikööriä

8 liivatelehteä

Päälliseen:

valkosuklaarouhetta

mehuhyytelö on tehty Louhisaaren juomasta+3rkl lakkalikööriä

ruusunlehtiä

Pohjan ainekset muussiksi ja painellaan irtopohjavuokaan. Vanilla vaahdoksi ja sulatettu valkosuklaa sekaan ja loput aineet, liivate ohjeen mukaan. Kaadetaan keksipohjanpäälle, ja hetkeksi jääkaappiin hyytymään, sitten voi tehdä koristekerroksen. Tuon juomaliivatteen voi jättää pois, siitä tuli kyllä raikas makulisä, mutta ruusunlehdet alkavat siinä kellumaan, joten voi olla vaikea saada nätin näköistä. Täytyy itsekkin todeta, että maku oli kyllä aivan loistava, noista pikkuruusunlehdistä tuli sellainen oma hienostunut aromi. Seuraavaksi kokeilen muuten ruusunlehtiä koristeena niin, että puhdas lehti dipataan kananmunan valkuaiseen ja sitten pyöritetään sokerissa ja laitetaan kuivumaan, tulee nättejä sokerihuurretuja lehtiä.