Kiitokset kaikille terveisistä, ajattelin raportoida lyhyesti meidän perheen kuulumisia kun niitä on niin kovin paljon kyselty.

Ensiksi tärkein, Emma on aivan hurmaava pieni neito ja voi hyvin, lapsi on terve ja kasvaa hyvin. Emmalta terveisiä : )

Emma syntyi  ma 20.8. suunnitellulla sektiolla perätilan vuoksi, laskettu aika meillä oli 10.8. mutta perätila huomattiin sitten vasta kun aika oli juuri käsillä. Synnys itsessään oli hieno kokemus, se tehtiin puudutuksessa ja oli lähes täysin kivutonta toimintaa, Sami oli synnytyksessä mukana. Siitä kun maha avattiin, niin ei mennyt kuin muutama minuutti kun kuulimme Emman ensiparkaisun, siinä vaiheessa ne helpotuksen ja onnen kyyneleet nousi silmään.

 

Sami sai tyttärensä heti kylpyyn, ja minua hoideltiin siinä vielä jonkin aikaa, mutta muutama tunti leikkauksen jälkeen pääsin jo imettämään. Aika jänniltä ne ensi päivät tuntuivat, sitä vaan hoideltiin ja ihailtiin tyttöä. (Isä ja tytär)

Sairaalassa meitä kävi katsomassa heti samana iltana Tarja mummo ja Seppo pappa (minun puolelta, kuvassa äitini ja Emma).

 Seuraavana päivänä tuli Samin siskon porukka, Katja, Jussi, Iitu ja Joel, serkukset kuvassa.

Sekä siskoni Maiju, Jamppa ja pikku Atte.

Sairaalassa oltiin perjantaihin saakka, siellä poikkesivat vielä Sari, Mika, Miikka, Katja, Kati, Lotta, Satu, Juha, Samu ja Elina. Kotiin oli ihana päästä, lauantaina Sami piti varpajaiset, ja naisväki taas piti minulle seuraa.(Emman kotiin pääsy 24.8.)

Kotona olo jäi ikävä kyllä lyhyeksi, sllä maanantaina jouduimme jo kiireellä takaisin sairaalaan, sillä sektiohaava tulehtui pahasti. Siellä sitten oltiin sairaalassa koko perhe taas melkein viikko. Nyt on vielä useiden viikkojen haavahoidot edessä, tilanne on ollut kieltämättä hiukan uuvuttava, mutta pikkuhiljaa tästä parannutaan ja päästään normaaliin arkirytmiin kiinni.

Emman kanssa touhuaminen on ollut meille molemmille vanhemmille aivan ihanaa. Vauva syö hyvin ja on alkanut jo nukkumaankin hiukan pitempiä yöunia, viime viikon neuvolassa mitat olivat jo 54,3cm ja 4110g. Muutamia vatsaväänteitä meillä tietty on ollut, mutta niitäkin vaan hetkittäin. ( D-vitamiinitipat todennäköisesti aiheutti meillä viime lauantaina aika tuskaisia hetkiä)

Ulkoiltu on ja nyt Emma on alkanut jo pitämään kylpemisestä, kunnon ulkoilu yhdistettynä iltakylpyyn näyttäisi takaavan rauhalliset yöunet.

 

Vauva aika on ihanaa, paljon opittavaa tässä tieten on kun esikoinen kyseessä, mutta mikään ei ole tuntunut meistä mitenkään ylivoimaiselta. Sami palasi tällä viikolla töihin, me oltaisi pidetty iskä kotona tietysti mielellään. Kertoilen tässä kuulumisia taas lisää kun kerkiän, ja leipomisiakin koitetaan aina hetkittäin harrastaa, onhan minulla nyt innokas pieni apulainen ; )